Nyppisinkö nuppuja?

Nuppujen poistaminen on tunteitakuumentava aihe harrastajien keskuudessa -ainakin siinä vaiheessa kun nuoresta taimesta pitäisi nypätä kauan odotettu ensimmäinen nuppu pois. Eihän sitä millään raaskisi poistaa! Siksi aihetta lienee syytä käsitellä hieman kasvien fysiologian kannalta.

Kasvit tuottavat yhteyttämällä sokereita, joita ne varastoivat ja joiden sisältämällä energialla ne ylläpitävät elintoimintojaan eli kasvavat, kukkivat ja elävät. Yhteyttämisen tehokkuus riippuu valon ja lehtivihreän määrästä. Kukkiessaan kasvi käyttää energiaa kasvattaakseen huomattavan määrän solukkoa, joka sekin kuluttaa energiaa elintoimintoihinsa mutta joka ei yhteytä juuri lainkaan. Kasvin täytyy tuottaa kukkimiseen tarvittava energia muissa osissaan tai ottaa se varastoistaan.

Ajatellaanpa nuorta, vastikään juurtunutta pistokasta. Sillä on hento varsi ja muutama lehti, ja nuppu tulossa. Pienellä kasvilla ei ole suuria ravintovarastoja, ja sen yhteyttämistehokin on vielä pieni vähäisen lehtien määrän vuoksi. Se joutuu käyttämään huomattavan osan energiastaan kukinnon kasvattamiseen eikä kasvuun tällöin riitä energiaa juuri lainkaan. Usein nuoret pistokkaat kukkivat vain parilla kukalla -niillä ei yksinkertaisesti ole energiaa enempään. Tämän vuoksi nuput kannattaa poistaa kunnes kasvi on ehtinyt kasvattaa useita uusia lehtiä, mielellään jopa siihen saakka kunnes se on lähes täysikokoinen. Juurtumattoman pistokkaan ei parane antaa kukkia ollenkaan -eniten tosin siksi, että kukintaan virittävät hormonit estävät juurtumista.


Toinen kriittinen tilanne on talvetuksessa oleva kasvi. Valon määrä ei välttämättä riitä kuin olemattomaan
yhteyttämiseen, joten kasvi käyttää varastossa olevaa energiaansa. Isolla kasvilla varastot todennäköisesti riittävät kukintaan, mutta pienempi yksilö saattaa käyttää kaiken energiansa kukinnon muodostamiseen ja kirjaimellisesti kukkia itsensä hengiltä. Esimerkiksi kuvan miniatyyripelargoni on täysikasvuinen kasvi, mutta sen yhdessä kukinnossa on yhtä paljon massaa kuin koko muussa kasvissa. Tuollaisen kukinnon muodostaminen haukkaa leijonanosan koko kasvin energiavaroista, joten ei, ei ollut järkevää antaa sen kukkia talvetustilassa. Talvetuksen jälkeen varavoimalle olisi toki isollakin kasvilla käyttöä uuden kasvun kasvattamisessa. Talvella kukkinut kasvi ei pysty keväällä aloittamaan kasvua yhtä tehokkaasti kuin sellainen, jolla on vararavinnot tallessa.

Tapaus kolme: vaurioitunut ja lehtensä tiputtanut kasvi. Oli kyse sitten kuivumisesta taikka vesivahingosta, pyrkivät ne surkeista surkeimmat rangat aina väsäämään nuppuja. Lehdettömän kasvin kyseessä ollessa kukinta tapahtuu yksinomaan vararavinnolla, ja pelargoneilla tällainen tilanne johtaa hyvin usein koko kasvin kuolemaan. Vastaava stressitilanne kasville voi olla esimerkiksi juuriston vaurioituminen uudelleenistutuksen yhteydessä tai vaikkapa postissa matkustaminen. Silloin nuput ja kukat kannattaa napsia pois jo ennakoivasti.

Kukinta on pelargonien keino tuottaa siemeniä, ja siemenet taas voivat olla kasvin ainoa keino säilyä huonojen olosuhteiden, kuten vaikkapa kuivuuden yli. Tämän takia kasvit useimmiten kukkivat juuri silloin, kun olosuhteet eivät ole parhaat mahdolliset -ne panostavat tarvittaessa viimeisetkin voimansa ja ravintovarastonsa kukkimiseen ja siementen tuottamiseen. Toki kasvit kukkivat myös voidessaan hyvin, mutta ei kannata tuudittautua siihen, että kukinta olisi merkki hyvästä elinvoimasta. Niin kurjalta kuin se nuppujen poistaminen tuntuukin, kannattaa se näissä yllämainituissa tilanteissa tehdä mikäli haluaa säilyttää pelargoninsa vahvoina ja nauttia kukista vielä tulevaisuudessakin.

Kommentit