Kastelusta ja lannoituksesta...

Ilman vettä ei pelargoni elä, ja silti liikakastelu on eittämättä yleisin syy pelargonien kuolemiin. Oleellisinta on muistaa, että mullan täytyy kuivahtaa hieman kastelujen välillä. Ei korppukuivaksi, mutta kevyeksi. Multa ei myöskään saa pysyä märkänä pitkään, sillä pysyvä märkyys tappaa juuriston varmasti. Hyvä ja ilmava multa on tärkeässä roolissa tässä asiassa. Ulkona olevilla pelargoneilla ei kannata pitää aluslautasta ellei sää ole poikkeuksellisen poutainen -lautaselle jäänyt sadevesi tuhoaa juuriston hyvin pian.

Kasvuaikaan ja etenkin kuumina ja tuulisina kesäpäivinä pelargonit tarvitsevat varsin paljon vettä, parhaimmillaan jopa kahdesti päivässä. Talvella kastelu saa puolestaan olla minimaalista, olosuhteista riippuen jopa olematonta. Noin +5 asteisessa hämärässä tilassa saattaa riittää pieni loraus vettä kerran tai kaksi koko talven aikana. Jos kasvit talvehtivat lämpimämmässä, tarvitsevat ne toki enemmän vettäkin.

Liian vähäisen kastelun oireet on helppo tunnistaa; akuutissa tilanteessa kasvin lehdet näyttävät harmahtavilta ja ovat hieman lurpallaan. Tällaisesta kuivahtamisesta seuraa yleensä väistämättä kukkien lakastuminen ja muutaman alimman lehden ruskettuminen. Pitempiaikainen kuivuus taas näkyy hitaana kasvuna ja alalehtien ruskettumisena. Kasvi saattaa myös kukkia runsaasti kärsiessään kuivuudesta. Kuivuudesta toipuminen on pelargonille kuitenkin helppoa.

Liiallinen kastelu onkin hieman vaikeampaa tunnistaa, jonka vuoksi vauriot pääsevät helposti etenemään siihen pisteeseen ettei kasvia enää voi pelastaa. Oireet ovat kuitenkin samankaltaiset kuin kuivuuden vaivaamalla kasvilla. Tämä kuulostaa hassulta, mutta on loogista, että versot kärsivät kuivuudesta kun märkyys on tappanut juuret, joiden tehtävä on kuljettaa vettä ylemmäs kasviin. Pitkäaikaisessa liikamärkyydessä vain osa juurista kuolee, jolloin lehtiä ruskistuu mutta kasvi sinnittelee silti elossa. Äkillinen hukkuminen voi tappaa juuriston täysin, jolloin kasvi useimmiten lurpottaa lehtiään. Mikäli pelargoni tuntuu kastuneen liikaa, mutta paakussa näkyy kuitenkin eläviä, valkoisia juuria, voi paakun nostaa sellaisenaan pois ruukusta kuivumaan. Mikäli paakussa näkyy tummia, kuolleita juuria, kannattaa rapistella märkä multa irti, leikata mädäntyneet juuret pois ja istuttaa kasvi uuteen multaan. Jos kaikki juuret ovat kuolleet, voi versoja toki koettaa juurruttaa uudelleen. Juurrutus onnistuu sitä paremmin, mitä nopeammin tilanteeseen on ehditty reagoida. Mikäli kasvi on tehnyt kuolemaa jo viikkoja, eivät versot todennäköisesti jaksa enää juurtua.

Tämä kasvi unohtui heinäkuun lopulla pariksi päiväksi veteen kun rankkasade oli täyttänyt sen alustan. Tässä vaiheessa juuristo oli jo täysin kuollut ja valitettavasti versotkin alkoivat mädäntyä tyveltä. Kasvi oli kuitenkin täynnä uusia nuppuja -monestihan hengenhädässä olevat kasvit nimenomaan panostavat viimeiset voimansa kukintaan.
Suomessa ei ole ulkomaiden tapaan saatavilla erikoislannoitteita pelargoneille. Mikä tahansa kukkiville kasveille tarkoitettu lannoite kuitenkin sopii vallan mainiosti. Kasvuaikaan pelargonit tarvitsevat runsaasti lannoitusta. Mikäli käytetään veteen sekoitettavaa lannoitetta, kannattaa sitä antaa mieluiten joka kastelulla, joilloin ravinteet ovat tasaisesti kasvin käytössä.  Annostelussa kannattaa noudattaa lannoitepakkauksen ohjetta. Englantilaiset näyttelykasvattajat kukittavat upeat kasvinsa kaliumkarbonaattilannoitteella eli potaskalla. Itse en ole sitä kokeillut, joten en myöskään osaa neuvoa sen annostelussa.

Syksyllä pelargonien lannoitusta vähennetään, ja talveksi se lopetetaan kokonaan. Mikäli kasvit jatkavat kasvuaan talvetuksessa ja niillä on riittävästi valoa, voi lannoitettakin antaa kunhan muistaa tehdä sen hyvin pienellä annostuksella. Lannoituksen puute näkyy pelargonissa hailakkana värinä ja kitukasvuisuutena.

Kommentit